|
Active School:n historia ja koulun perustajan ajatuksia
Se oli vuonna 2000, vuosien opettamisen jälkeen, kun sain ajatuksen perustaa koulun, joka tulisi kouluttamaan tuhansia ihmisiä ja muuttamaan monien elämän, auttaen heitä tutustumaan uusiin ihmisiin ja heidän kulttuureihinsa, avaten heille uusien mahdollisuuksien oven. Koulun tarkoitus on valmentaa ihmisiä rikkomaan omat rajansa ja mahdollistaa heille sen, että heillä on voimaa tehdä läpimurto omassa elämässään ja ammatissaan (liike-elämässä, lääketieteessä tai johtajuudessa). Tulevaisuudessa koulumme tulee laajentumaan kansalliseksi mutta myös kansainväliseksi toimijaksi. Koulumme on perustettu maailman kodiksi, minne ihmiset eri puolilta maailmaa voivat kokoontua jakamaan tietämyksensä muiden kanssa, opettamaan ja oppimaan muilta. Uskon siihen filosofiaan, jonka mukaan jokainen ihminen on mahdollisuus ja jokaisella on jotakin mitä muilla ei ole. Tämän hän voi jakaa muiden kanssa. Älä koskaan aliarvioi ketään ihmisolentoa tässä maailmassa. Älä koskaan ajattele, että tiedät paljon. Anna muiden puhua, jotta voit kuunnella heitä. Kun he puhuvat, ammenna siitä tietämyksestä ja viisaudesta, jota heillä on. Tarkkaile ystäviäsi, joiden kanssa liikut. Kun kuljet viisaan seurassa, tarkkaile mikä tekee hänestä viisaan ja mikä tekee hänestä sankarin. Jokainen ihminen on syntynyt niin monien lahjojen kanssa. Koulumme tavoitteena on tunnistaa nuo lahjat, ja auttaa kasvattamaan niitä. Active on koti monelle, jotka tarvitsevat apua ja niin pitkään kun avunlähteet ovat saavutettavissa, me tavoittelemme niitä yksi kerrallaan. Opettaessamme jaamme osaamista ja kielitaitoa ihmisille, mutta on huomattava, että avain menestykseen ja voittoon on päättäväisyys ja periksiantamattomuus kaikissa niissä hyvissä asioissa joita teet. Elämä ilman oppimista on kuin keitto ilman suolaa. Ihminen ilman koulutusta on kuin sotilas, joka ei ole koskaan ollut harjoitusleirillä. Kun sota tulee, hän tulee olemaan ensimmäinen joka häviää sotatantereelta. On hyvä, että niin pitkään kun elät, nostat osaamisesi tasoa, sillä osaaminen on voimaa. Koulutus auttaa sinua käyttämään sitä viisautta, joka sinulla on. On ollut tuhansia lahjakkaita ihmisiä, jotka eivät ole voineet kerätä lahjakkuutensa hedelmiä, koska heillä ei ole ollut mahdollisuutta kouluttaa itseään ja kehittää näitä lahjojaan. He ovat kuolleet jättämättä jälkeä historiaan. Hyvä kansalainen jättää perintöä jälkeläisilleen. Tämän asenteen jakavat kaikki ne viisaat miehet, jotka tekevät lujasti töitä saavuttaakseen jotakin elämässään. Elämme historiallisia aikoja, ja on hyvä, jos pystyt jättämään jälkesi historiaan. Historian suurmiehet ovat sotureita, jotka taistelevat viimeiseen hengenvetoon asti. Missä tahansa oletkin, kutsun sinut lukemaan tämän koulun perustajan provokatiiviset ja viisaat sanat Active School:n nettisivuilla. Voit myös ottaa häneen yhteyttä kysymyksinesi tai mielipiteinesi sähköpostitse: activeschool@activeschool.com.pl tai office@activeschool.com.pl. Laajenna horisonttiasi. Ota se askel elämässäsi, joka vie sinut ennätysten tekijöiden piireihin. Lisää nimesi niiden listaan, jotka ovat tehneet sen elämässään. Älä anna taantuneen mentaliteetin määrätä sinua ja elämääsi. Anna viisauden määrittää näkökulmasi. Älä pelkää tehdä viisaita päätöksiä. Kun sinua arveluttaa, onko päätöksesi viisas, pysähdy ja ota yhteyttä viisaimpiin ystäviisi, jotka voivat kuiskata viisauden sanat korvaasi. Varo myös, ettei kateus kuluta kaikkia niitä viisaita suunnitelmia, joita sinulla on elämääsi varten. Se joka pelkää kantaa vastuuta, joutuu suden suuhun. Odotamme näkevämme sen päivän, kun miljoonat ihmiset omine elämäntarinoineen tulevat muuttamaan elämänsä Active Schoolin kautta. Kieli on avain, jonka avulla opit tuntemaan ihmiset ja kulttuurit. Ilman kieltä ei ole koskaan mahdollista syvällisesti tuntea ja ymmärtää yksilön kulttuuria. Voit opiskella kansan historiaa, mutta ilman heidän kielensä perusteellista hallintaa, jää paljon salaisuuksia avautumatta sinulle. Tunne kieli niin opit tuntemaan ihmiset. Synnyit mahdollisuudeksi, sinun on näytettävä koko maailmalle mihin pystyt. Ole osa tätä historiallista tapahtumaa. Älä ole passiivinen osallistuja. Tule osaksi tiimiä, joka auttaa rakentamaan niiden ihmiset elämää, jotka todella tarvitsevat koulutusta ja jotka haluavat nostaa koulutuksellista tai ammatillista statustaan. Ole ihminen, jota historia ei tule unohtamaan. Käytä kykyjäsi maksimaalisesti. Päätä itse, minkä elämänuran valitset. Älä anna muiden päättää sitä puolestasi. Ole kartanon omistaja, älä vain vuokralainen. Muista, että mitä sinun pitää tehdä tänään, mutta laiskuuden tai motivaation puutteen takia et sitä tee, löydät sen edestäsi seuraavalla tasolla astetta vaikeampana. Tai unohdat sen, ja syytät siitä itseäsi koko loppuelämäsi. Näitä sanoja ei ole tarkoitettu ylpeille tai oppimattomille. Ole se, joka määrää tahdin, älä se joka seuraa.
|